Etkö tiedä ketä äänestää? Eikö äänestämisestä ole kokemusta? Koetko sen jotenkin yhtä hankalaksi, kuin muinaisten videoiden ajastaminen? Lue seuraava ja olet mukana tuomassa toivoa paremmasta tulevaisuudesta!
Täten ollen Katriina neuvoo muita kansalaisia, kuinka helppoa on pelastaa maailma kokoomukselta, keskustalta ja persuksilta. Puolueiden nimet kirjoitin pienellä, koska en kunnioita noita tolloryhmiä. Myöhemmin mainitaan myös kunnioitettavampia puolueita.
Eduskuntavaaleissa on pohjimmiltaan kysymys puolueista ja ryhmien koosta. Vaihtoehtoja on nimittäin vain kaksi: hallitukseen pääsy tai oppositioon joutuminen. Siksi pitäis olla isompi ko muut. Vihreitä ei valitettavasti kannata oikein enää äänestää, koska ne petti koko kansan viime vuoden ydinvoimakahinoissa. Jos Vihreät, korjaan: vihreät ei ole paras taho suojelemaan pienen Suomen haavoittuvaa luontoa muulla ko eekympillä, niin parempi antaa ne äänet sitten hyväksyttävämpien puolueitten vihreimmille jäsenille ja vaikuttamalla sitä kautta siihen, mikä eduskunnan ympäristöystävällisyystaso on. Kristillisiähän ei voi äänestää, koska ne ei kannata Anna-Leenan, minun, Marian, Raisan, Peten, Akin, Heidin tai aika monen muunkaan ihmisarvosta, eli Suomessa pitää olla joko hetero tai syrjitty kristittyjen mukaan mentäessä. Kristilliset ei ole kristillisiä, vaan omanarvontavottelua harrastava elitistiryhmä, susi lampaitten vaatteissa. Kommunistit, Vasemmisto, mitäniitänyton, antaa mennä vaan, äänestäkää jos haluatta, mutta mielestäni tässä kriittisessä tilanteessa, jossa on väläytetty jopa mahdollista Timo Soinin pääministeriyttä tai vaihtoehtosesti ultraporvarismin jatkumista tässä pahoinvoivassa maassa, ois järkevintä jokasen huolestuneen kansalaisen pitäis käyttää tulevissa vaaleissa äänensä siten, että siitä saa suurimman hyödyn irti: äänestämällä SDP:tä. SDP on kärkikahinoissa tappelemassa suurimman puolueen paikasta ja silloin pääsee muodostamaan hallitusta, valkkaamaan ministereiksi joko räkäsesti nauravia äijiä tai sitten uuden sukupolven tulevaisuuden rakentajia. Mitä se eläkeläisiä hyödyttää ottaa tästä kansasta päättämään, kun ei ne ole täällä enää vastaamassa seuraamuksista sitten ko niitten aiheuttamat vahingot räjähtää jälkipolvien käsiin. Siispä SDP Vasemmiston sijaan, vaikkei Vasemmistokaan paha vaihtoehto ole. Pääasia on nyt, että jokanen äänioikeutettu raahautuu äänestyspaikalle tulevissa vaaleissa. Näytät henkkarit, meet koppiin, tuot äänestyslipun laatikkoon. Ei ole vaikeata ja vie aikaa vain pari minuuttia.
Ja puolueen valitsemista auttaa tämä: www.uusisuomi.fi/puoluekone Tulokset saatuasi saat näkyville klikkaamalla kaikkien puolueiden vastaukset. Kannattaa tutkailla, saattaa löytyä myös yllätyksiä.
Ehdokkaan löytäminen on siis toissijanen asia, pääasia on äänestää puoluetta. Täältä näet, ketä tämän hetken kansanedustajia ei kannata ainakaan äänestää: www.itsekkyydenmuistomerkki.fi
Esimerkiksi MTV:n vaalikonetta käyttäessään kannattaa toimia näin: Kun olet päättänyt ensin puolueen, jota äänestät, tee vaalikone. Älä ihmettele, vaikka ensimmäisiksi vaihtoehdoiksesi tulisivatkin persussuomalaiset, kristilliset tai rkp tai jotain muuta outoa, se tapahtuu kaikille. Siirrä ihmetys syrjään ja katso ensimmäiset pari-kolme ennalta päättämäsi puolueen ehdokasta ja päätä heidän antamiensa vastausten perusteella ja valitsemillasi itsellesi tärkeillä kriteereillä ehdokkaasi. Olet valmiina vaaleihin, olet miettinyt asian valmiiksi ja nyt voit vain odottaa ennakkoäänestystä. Äänestä ihmeessä ennakkoon: on vain mummojen hommaa odottaa vaalipäivään, eikä silloin jaksa lähteä minnekään, kun yleensä sille päivälle sattuu juuri tulemaan päänsärky, kuume, krapula, sukulaisten vierailu, treffit, hyvä elokuva telkkarista....
USA sai tarpeekseen apinasta nimeltä Bush ja meidän hyvinvointipohjoismaamme hajoaa käsiin. Minä kirjoitin henkilökohtaisesti nykyiselle ja tulevalle kansanedustajalleni ja hän vastasi. Minulla on siis suora linja Arkadianmäelle. Hän on edustaa SDP:tä ja hän tietää, mikä minulla on arkielämässäni hätänä. Aidosti jokapäiväistä elämää ymmärtävä puolue. Suosittelen.
P.S. Myös Tarja Halonen on kyseisestä leiristä, samoin Nobel-palkittu Martti Ahtisaari, eli ei ollenkaan pöllömpää seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sananvapaus ei tarkoita vastuullista sananvapautta, mutta asiallinen pitää olla, muutoin kommentti poistetaan. Kaikki kommentit ennakkotarkastetaan.