1. Naimisissa ja avioliitossa olemisen tasa-arvo

Tartun ensimmäisenä ajankohtaiseen asiaan. Kirkko. Seksuaalivähemmistöt. Äänestäminen. Syrjiminen. Lainsäädäntö. Avioliitto. Sukupuolineutraalius. Tasa-arvo. Ihmisoikeudet. Nämä kaikki ovat nyt samaa emulsiomössöä kun käsillä ja esillä ovat kirkollisvaalit, sukupuolineutraali avioliitto, tulevat vaalit, Perussuomalaisten kannatus ja kasvava viharikollisuus. Itse kohtasin syrjintää ensimmäisen kerran elämässäni pari viikkoa sitten Varkauden sairaalassa, kun olin puolisoni saattajana.  Yritän käsitellä tämän mössön nyt mahdollisimman lyhyesti, karsien ja kärjistäen.

Mielestäni jokainen Suomen kansalainen on tasa-arvoinen toisiinsa nähden. Siksi jokaisessa kansanäänestyksessä olisi tärkeää jokaisen käydä äänestämässä, koska vain siten saataisiin todellinen demokraattinen äänestystulos. Silloin kun kirkollisvaaleissa äänestävät vain vanhoillisimmat, on lopputulos vain heidän näköinen, vaikka Suomen kansankirkon jäsenistö on kirjava joukko luterilaisten määrän ollessa edelleen viimeaikaisista eroamisista huolimatta noin 80% monimiljoonaisesta kansasta.  Kaikesta huolimatta en ole niin radikaali tasa-arvon kannattaja, että vaatisin homopareille (eli itsellenikin) kirkollista avioliittoon vihkimistä. Jumalan siunauksen pyytäminen kirkossa olisi toki suotavaa. Tärkeintä olisi saavuttaa tasa-arvo kansalaisten kesken, ihmisoikeudet samaan tasoon jokaiselle veronmaksajalle. Sukupuolineutraalia lainsäädännöllistä avioliittoa peräänkuulutan siis ehdottomasti. On silkkaa syrjintää, että ev.lut. kirkkoon kuulumattomatkin heteroparit ovat avioliitossa siitä huolimatta, että heidät vihitään maistraatissa (siviilivihkimisenä eli siviiliviranomaisen vahvistama avioliitto tai eräiden uskontokuntien suorittama vihkiminen), eikä sillä ole siis mitään tekemistä uskonnon kanssa. Vaikka he haluaisivat tehdä pesäeron periaatteellisista syistä kirkolliseen avioliittoon vakaumuksensa vuoksi, he eivät voi valita rekisteröityä parisuhdetta, vaan mies ja nainen ovat aina avioliitossa. Tämä koskee myös muiden uskontojen edustajia, ainoastaan seksuaalivähemmistöjä syrjitään. Meille laitetaan leima, joka meidät paljastaa seksuaalinen suuntautumisemme aina rasti ruutuun –tehtävissä, joissa kysytään parisuhdetilannetta. Absurdi tilanne, kun samalla kaavalla kun voitaisiin alkaa syrjimään vaikka sinisilmäisiä, oikeakätisiä, juutalaisia, tummaihoisia, naisia… Ja näitä kolmea viimeksi mainittuahan on syrjitty ja syrjitään hyvin yleisesti edelleen. Jos transsukupuolinen, eli esimerkiksi biologisesti miehenä syntynyt, mutta sukupuolensa naiseksi korjauttanut nainen päätää mennä vihille miehen kanssa, heidät vihitään heidän tahtoessaan kirkossa ja lisäksi he myös tietysti saavat avioliiton statuksen. Seksuaalinen suuntautuminen on naurettava syy polkea ihmisoikeuksia ja kansalaisoikeuksia, sillä lailliset oikeudet vaikuttavat myös parien lapsien oikeusturvaan ja perimisoikeuteen. Tämä ei ole edes asia, mistä pitäisi taistella, vaan itsestäänselvyys. Kun kaksi ihmistä (homoja tai heteroita) solmii laillisen liiton se on yhtä kuin avioliitto. Jään odottamaan ajan myötä tapahtuvaa Arkadianmäen tolleroiden järkiintymistä. Mitä kotimaisten kielten tutkimuskeskus sanoisi tähän avioliitto-sanan omimiseen uskovaisten (tapauskovaiset kirkkoonkuuluvat henkilöt muuten leimaantuvat samalla uskovaisiksi) toimesta eli mitä he ehdottaisivat käytettäviksi termeiksi? Jos avioliitto sanana halutaan säilyttää nimenomaan kirkossa vihittyjen heteroparien rekisteröitynä tavaramerkkinä, niin minulla ei ole toisaalta mitään sitä vastaan. Valitaan sana väestörekisteriin kuuluville ja muille maistraatissakävijöille: olkoon se vaikka ”naimisissa”. Uskovaiset voivat sitten olla (miehen ja naisen välisessä) ”avioliitossa”.